kollaasi

kollaasi

perjantai 1. syyskuuta 2017

Sokeriton elämä?

Hei kaikille!

Ihanaa ensimmäistä syyskuuta lukijoille!



Kesä on nyt sitten taas takanapäin ja katseet suunnataan kohti syksyä. Itselleni syksy on ollut aina sellaista uuden aikaa. Varsinkin sisustuksen parissa! Nyt voi taas kaivaa torkkupeitot esiin ja vaihtaa lattialle hieman paksummat matot. (Paitsi että apua, myin talvimattoni torissa kesän aikana ja nyt sit tarvisi hommata uusi tilalle). Tänä syksynä kotimmekin uudistuu hurjasti kun saunaosaston remontti etenee kovaa vauhtia (kerron siitä lisää tulevaisuudessa) ja alakerran vierashuone sai tänään viimeiset silaukset maalia ja myös alakerran vierasvessa valmistui. Oli hyvää aikaa touhuta kellarissa kun mies sairastaa myös ja sai siis tehtäväkseen "vain" viihdyttää kipeetä taaperoa :D

Mutta sitten tämän syksyn ehkä suurimpaan uudistukseen mistä otsikkokin antoi jo vähän vihiä.

Vähän jännittää kirjoitella tänne tästä aiheesta mutta tehdään nyt sit tästä julkista...

Sokeriton ruokavalio.



Lähdin eilen mukaan facebookin ryhmään, Sokeriton-Syyskuu, mutta todellisuudessa itsellä tämä on hieman "isompi ja vakavampi juttu", kun vaan kuukauden haaste.
Päätimme miehen kanssa kuukausi sitten lähteä kokeilemaan millaista elämä olisi täysin ilman tätä "valkoista myrkkyä".
Ja nyt siis painotan, että meidän perheessä sokerittomuus on sitä, että välttelemme kaikin keinoin lisättyä valkoista sokeria (eli kun ainesosa-luottelossa lukee sokeri, niin se on nou nou) Hedelmiä, marjoja ja leipää yms tuotteita syömme kyllä, missä sokeri on "luontaisemmassa muodossa" 

Mutta mistä tälläinen ajatus sitten tuli?

Noh, olen ollut elämäni aikana varmaan 2000 kertaa laihdutuskuurilla ja näin taaksepäin kuvia katsoessa ei olisi ehkä tarvinnut. Nyt sit viime vuosina (raskaana olo ja tämä vauvavuosi) on "muutama" kilo kertynyt vyötärölle ja keho ei tunnu omalta. Päivisin olo on ollut väsynyt (eikä johdu aina taaperosta) eikä energiaa ole nimeksikään. Työpäivän jälkeen aivot on lyönyt ihan tyhjää ja kotona odottavat remontit on saanut odottaa. Ainoa ajatus päässä on ollut sokeri.

Niinpä aloin kesän aikana lukemaan aina kun ehdin sokerista ja siitä miten se vaikuttaa kehoon ja mieleen ja ennenkaikkea terveyteen. Karmeeta luettavaa jos päättää uskoa niitä tekstejä! Sokeria tungetaan niiin moneen ruokaan, että ihminen jää kuin salaa koukkuun jo lapsena. Ja koska tiedän, että nyt olisi otettava itseään niskasta kiinni, niin päätin että en lähde taas kerran uudelle dieetille, vaan kokeilen tälläistä vaihtoehtoa.
Monesti näissä kuureissa onkin ollut ongelma juuri sokeririippuvuus. Ensimmäiset kaksi viikkoa on mennyt mukavasti, sitten kun on ollut se kuuluisa herkkupäivä, niin sen jälkeen onkin ollut taas sama työ kun alussa päästä irti "koukusta". Mieli on huutanut sokeria päiväkausia herkuttelun jälkeen. Taas sama kärsimys irti sokerista ja taas kahden viikon päästä herkkupäivä... 
Myös ruokavalio on ehkä ollut liian rajoittava, koska olen kuitenkin tarkan ohjeen mukaan lähes aina mennyt. 
Ja tottakai, onhan ne ollut tehokkaita mutta sitä kultaista keskitietä ei ole vielä ainakaan niillä metodeilla löytynyt. 

Nyt kun mitään "herkkupäivää" ei ole, niin tarvitsi vain kerran "vieroittaa" itsensä sokerista. Yllätyin todella kuinka helppoa se oli ja päätä särki vain yhtenä päivänä ja vain muutaman päivän jälkeen huomasin kuinka päivän ruokien jälkeen ei ollut enää väsynyt olo. Kun tulin töistä kotiin niin jaksoin jopa remonttia tehdä :D

Täytyy myös mainita että koska olen To Do-listojen rakastaja niin oli upeaa saada homma homman perään aikaiseksi, mitkä on roikkunut ja roikkunut. (ja osa oli ihan vain puhelinsoittoja mutta kun ei vaan jaksanut tai viitsinyt)
Nyt sokerittomuutta on takana tasan kuukausi ja olo on aivan mahtava!


Kilojakin on pudonnut kiitettävästi ja senttejä lähtenyt, mutta eniten olen onnellinen siitä, että olen saanut aivan hitosti energiaa elämääni ja sellaisen ns. rytmin. Vaikea selittää... Jopa aamuisin olen herännyt virkeämpänä ja pari kertaa noussut jopa ennen taaperoa keittämään puuroa valmiiksi (ei ole tapahtunut koko reilun vuoden aikana) 

Ja itse ruoasta, jos joku haluaa tietää niin syömme siis ihan perusruokaa. 

Aamupalana
 suosimme joko puuroa, smoothiee tai leipää + kananmunaa jossain muodossa.

Välipalana
 menee leipä, hedelmät, raejuusto ja pähkinät.

Lounaana sekä päivällisenä
 ihan normaali kotiruoka missä ei ole sokeria (ketsupinkin vaihdoimme sokerittomaan) ja tietty yritämme lisätä kasvisten määrää mutta kaikki aikanaan :D

Ja iltapalana
Smoothiee, munakasta tai leipää (riippuu mitä päivän aikana on syöty ettei tule mitään kahdesti päivässä) 

Jossain kohtaa olisi tarkoitus vielä kiristää niin, että jätämme leipät ja pastat pois. Mutta tällä hetkellä   on jo aika iso askel jättää kaikki lisättyä sokeria sisältävät elintarvikkeet ensin elämästä.

Tällä hetkellä olemme sopineet että jatkamme ainakin jouluun asti ja sitten saa nähdä mihin suunta näyttää. Jos tuntuu hyvältä edelleen niin uskon että tästä tulee pysyvä juttu elämässämme. Tietysti joskus tulee tilaisuuksia kun haluaa maistaa kakkua yms. mutta murehditaan niitä sitten ja nautitaan nyt olosta kun ei ole ainakaan vielä ollut mielitekoja.

Isoin yllätys itselleni on ollut se ettei ole kertaakaan tehnyt mieli mitään sokerisia herkkuja, vaan enemmänkin huomaan ajattelevani, että jos elämä on näin mukavaa ilman herkkuja, niin miksipä niitä enää sitten söisi!?
Tilaisuuksia on kyllä tullut kun olisi ollut pöydässä esim muuttotalkoopullat mutta uskomatonta mutta totta että ei ollut edes 1% mahdollisuutta että olisin syönyt.

Kerran olemme tämän kuukauden aikana (viime viikonloppuna) syönyt ranskalaisia ja pihvin ja niistäkin tuli niin paha olo että toista kertaa ei taida hetkeen tulla.

Suosittelen ainakin tämän kuukauden kokemuksella tätä ihan jokaiselle. Kannattaa ainakin kokeilla hetki koska mitään tässä ei ainakaan menetä!!! Voin kertoa taas kuulumisia kuukauden-parin päästä onko vielä sokerittomuus ruusuilla tanssimista vai joko himot on iskenyt päälle :D

Seuraavassa postauksessa esittelen teille niiiiin kauan rempassa olleen alakerran entisen varaston ja nykyisen luksus-vieraskylpyhuoneen <3 Can't wait!

Jos olet instassa niin käy ihmeessä näppään seuraa nappia sini_limitededition sivullani. Siellä päivitän ahkerimmin nykyään.



Heippa ja ihanaa viikonloppua <3

lauantai 26. elokuuta 2017

1-vuotis juhlamme

Hei,

Kirjoitan nyt vielä pikkuisemme 1-vuotis juhlasta vaikka niistä on jo pari kuukautta vierätänyt.






Kesä on meillä ollut melkoista haipakkaa ja lomailut on lomailtu (vaikkakin itse lomailin täydellisesti vain 7 päivää) Muut päivät on aikakin käyty töissä tai tehty töitä etänä.
Lisäksi meillä kotona on tehty kellarin vierasvessaa ja koko saunaosasto (pukuhuone, pesuhuone, sauna, ja vessa) on mennyt täysremonttiin. Mutta niistä lisää sitten kun joku niistä saataisiin päätökseen. Valmistunutta työhuonettakaan en ole vielä ehtinyt sisustamaan :D  


Pikkuneiti on kasvanut ja alkoi kävelemäänkin isin loman aikana. Ja nyt on myös alkanut juoksemaan. 
Kummasti myös äiti on alkanut juoksemaan tämän jälkeen :D
Hampaita on myös putkahdellut lisää ja nyt niitä komeileekin suussa jo 11 kappaletta.

Mutta juhliin <3
No, kuvat kertoo taas enemmän kun tuhat sanaa.

Teemana meillä oli yksisarviset mikä näkyi sekä lahjoissa että tarjoiluissa.

















Isiltä ja äidiltä ihana pinkki keinuyksisarvinen 



Vieraatkin sopii sisustukseen :D <3

Askartelin edellisenä yönä ihanan vieraskirjan <3 Nimet kirjoitettiin palloihin ja liimasin pallot sitten norsun "ilmapalloiksi" Kiitos pinterest :D 











Hitsit kun tarjoilupöydästä ei tullut kunnon valaistuksella kuvaa ainakaan omalla kameralla kun vaan nopeasti piti räpsästä :) 



Kakku kyllä oli juhlien kohokohta :)

Yksisarviskuppikakut











Siinähän niitä :D

Juhlat sujuivat oikein kivasti mutta tietysti loppuivat liian lyhyeen.
Uusi ja upea asia juhlissa oli tarjoilija jonka palkkasin 5 tunniksi hoitamaan kahvinkeittelyä ja pyödän laittamista. Löysin sopivan Treamer-sovelluksesta joka hoisi kivukulut ja sopimusasiat puolestani ja minä vain suoritin summan treamerille ja kirjoitin arvostelun seuraavana päivänä.
Tämä ei ole mikään mainos ohjelmalle, mutta haluan vaan kertoa että oma kokemukseni palvelusta oli tosi onnistunut! Tulemme varmasti jatkossakin käyttämään juhlissamme yhtä palkattua apukättä :)

Ps. Muistathan että päivitän ahkerimmin instaan ja sieltä minut löytää nimellä
sini_limitededition

Heippahei ja ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille <3


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Ensimmäinen äitienpäiväni

Voi tätä ihanuutta!

Ihka ensimmäinen äitienpäivä <3



Aamu alkoi meillä sillä, kun mies hilppasi Victorian kanssa olohuoneeseen leikkimään ja minä sain nukkua muutaman tunnin pidempään kaikessa rauhassa.
Kymmenen aikaan, kun lopulta sain kammettua itseni ylös sain maailman söpöimmän äitienpäiväkortin, jonka mies oli askarrellut lauantai aamuna... aaaw <3

Oli kuulemma painettu kädet painomusteeseen... onneksi en ollut näkemässä :D

Sitten oli lähtö brunssille, jossa unohdin kuvata kokonaan. Vohveleita kermavaahdolla ja mansikoilla <3 Unohtamatta tietty suolaisia herkkuja.

Muuten äitienpäivämme meni pihalla haravoidessa ja vaunulenkillä käppäillessä. Yhteispäikkärit oli myös parhautta.  Illansuussa kävimme vielä pyörähtämässä miehen vanhemmilla.

Rakkain maailmassa <3 
Mutta mitä äitienpäivä ja äitiys sitten minulle merkitsee?

Äitiys on minulle tärkein asia maailmassa.
 Koko elämäni olen tiennyt haluavani olla äiti.
Oman äitini menetin jo 12-vuotiaana, joten äitienpäivät on ollut aika haikeita siitä lähtien.
Tänä vuonna sitä haikeutta ei ollut. Tänä vuonna en tainnut kertaakaan miettiä hiljaa mielessäni että juhlikaa te vaan kun teillä on vielä äidit keitä juhlia. Tänä vuonna sydämen täytti ilo, kiitollisuus ja rakkaus. Oma pieni rakkaus on muutamaa viikkoa vajaa vuoden ikäinen ja sellainen hymytyttö, halailija ja pussailija, että oksat pois.

Äitiys tarkoittaa minulle sitä, että olen jollekkin ihmiselle se tärkein. Se tarkoittaa pyyteetöntä rakkautta ja huolenpitoa ja aina avointa syliä. Ilon ja surun kyyneileitä ja liikutuksen kyyneleitä jos nyt ei päivittäin, niin viikoittain ainakin.



Äitiys tuo mukanaan myös toisen puolen. Loppu elämän kestävän huolen siitä onko lapsella kaikki hyvin. Välillä tuntuu, että itselläni se on ehkä hieman ylikorostunut, koska vieläkin joskus salaa varmistelen esim nukkuvan vauvan hengitystä ja pelkään kaatumisia enemmän kun pitäisi.
Mutta se fiilis kun pelkää menettävänsä vauvansa (niinkuin meillä Victorian ensimmäisinä päivinä kävi) saa hurjat haavat sydämeen, mitä ei niin vaan korjatakkaan...Myös tietysti kun on elämässään nähnyt jo tosi paljon kuolemaa ihan veljestä ja äidistä lähtien niin ymmärtää elämän arvokkuuden ja haurauden.

Vaikka äitiys on rajoittanut elämääni aika paljon (koska olimme niin meneviä ennen lapsia) niin en koskaan voinut kuvitella olevani näin onnellinen mitä nyt olen, koska saan olla tuon pienen täydellisen tytön
äiti  

<3

Onnellista äitienpäivää kaikille äideille!



maanantai 8. toukokuuta 2017

NewBorn kuvaus ja äitienpäivä arvonta!

*kaupallinen yhteistyö: Studio Mitja Kortepuro


Heippahei ja ihanaa maanantaita kaikille!

Tänään meillä täytetään 11 kuukautta ja alkaa äidillä sormet jo syyhyään 1-vuotis juhlien parissa <3


Toivottavasti aurinko paistoi teille viikonloppuna. 
Meille ainakin paistoi, sillä saimme vihdoin suloisen "pienen vauvamme" NewBorn-kuvauksien tulokset esille eli taulut seinälle ja paperikuvat kummeille ja mummeille :D
Kuvat vietiin ihan käsistä, joten joudunpa tilaamaan muutaman lisää, jotta omiinkin arkistoihin jää nämä kauniit kuvat. 
Ainakin vauvakirjaan on saatava muutama <3

Kuvaajana meillä toimi Mitja Kortepuro
Vertailin raskaana pitkään vauvakuvaajia ja heidän otoksiaan ja tarjoamiaan palveluita ja Mitjalla oli mielestäni paras paketti tähän. Hänellä on tarjolla eri pituisia kuvauspaketteja ja tarvittaessa vaikka lämmitetty alusta, minkä päällä vauva kuvataan. Nakuna tai vähissä vaatteissa kun NewBorn-kuvat yleensä otetaan. Luin Mitjasta myös muutamasta blogista ja vielä kun Facebookin vauvaryhmässäkin häntä suositeltiin niin uskalsin päätöksen tehdä. Olen kyllä niin tyytyväinen tähän päätökseen sillä... No, kuvat puhukoon puolestaan <3





Meille oli erittäin tärkeää että vauvakuvamme ei ole vain sellaisia... no siinä se vauva nyt on-kuvia, vaan minulla oli aika selvät sävelet mitä haluan. Raaaakastan pieniä sormia ja varpaita, joten ne oli ehdottomasti taltioitava ammattilaisen kameralla. Halusin myös varpaiden kuvaan yhdistää vihkisormuksemme, koska sormukset symboloi minulle rakkautta ja perhettä. Ja kuvausrekvisiitaksi raahasin paikalle (tai siis mieheni raahasi) hääpukuni :D Se on minulle tärkeä puku ja siitä sai niin kauniin kuvausrekvisiitan (kiitos Pinterest ;)...)


Kuvauksen aikana Mitja taiteli milloin Victoriaa mihinkin asentoon ja välillä epäilimme kovastikkin että saako mm. sormia "rukoiluasentoon" mutta Mitja ne näppärästi asetteli ja me ihmettelimme vieressä :D Onnistuipa hän nappaamaan meistä kolmestakin muutaman hyvän otoksen ja silloin tarvitsee jo taitoa (ja hieman tuuria) löytyä. :D




Mitjalla on upea ote työhönsä ja hän on niin positiivinen ja leikkisä että saa lapsen kun lapsen hymyilemään. Parasta kuitenkin palvelussa oli, että vaikka kuukauden ikäinen Victoria ei ollut kokoajan niin yhteistyöhaluinen niin Mitja sai meille sellaisen tunteen, että ei tässä mitään kiirettä ole ja sain imettää aina rauhassa ja sitten taas jatkettiin kun vauvalle sopi. Pisteet myös siitä, että Studiolla oli otettu kaikki huomioon kun valmiina oli vaippoja, sideharsoja ja vanhemmillekkin oli oikein mansikat ja vaahtokarkit.

Kuvauksesta muutaman kuukauden päästä varasimme ajan taas studiolle ja valitsemiamme kuvia pikkuisen muokattiin ja päätettiin mitä tuotteita näistä teetetään. Me halusimme että taulut saapuvat vasta kun olimme saaneet huoneet remontoitua minne taulut sijoittuvat, joten aikaa hieman venähti välissä. Lopulta emme saaneet oikein aikatauluja mätsäämään studiolla käymisen suhteen niin Mitja kotimatkallaan hurautti kotimme kautta ja saimme taulut sekä paperikuvat oikein kotiin toimitettuna. Vielä kun olisi asennuspalvelu sisältynyt hintaan... naurahti mieheni. Mutta eipä antanut sitten mitjalle porakonetta kuitenkaan käteen :D 

Tauluista haluan myös kertoa sen verran että valitsimme meille uudehkot ja nykyaikaiset alumiinitaulut, koska en halunnut enää perinteisiä kehyksiä tai canvas-tauluja. Alumiinitaulu on kevyt ja pinta lasimainen kiiltävä. Reunat ovat suorat ja taulut antavat sellaisen galleriamaisen-fiiliksen. Lastenhuoneeseen tilasimme 3 taulua ja työhuoneeseemme 2 taulua, jotka esittelen paremmin työhuone-postauksessa. 
Näiden jälkeen en kyllä perinteisiä tauluja teetä, niin näihin rakastuin. Nyt vaan täytyy varata seuraavaa kuvaus aikaa Mitjalle, joka on varmaan 1-vuotis kuvaus :) 


Taulujen alle olisi tarkoitusta hankkia jossain kohtaa lipasto mutta tällä hetkellä tilaa tarvitaan enemmänkin leikkimiseen kun vaatesäilytykseen siispä vielä mennään näin ainakin tämä vuosi.

Mutta sitten varmaan teidän lukijoiden kannalta mielenkiintoisimpaan juttuun eli arvontaan!!!

Mitja Kortepuro lahjoitti blogiini 30 x 40 kokoisen valokuvasuurennoksen arvottavaksi äitienpäiväksi!

Tykkäämällä Studio Mitja Kortepuron ja Limited Edition:in facebook-sivuista, olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa 30 x 40 kokoisen suurennoksen, joko omasta kuvastasi tai Mitjan ottamasta kuvasta. 
Jos siis tykkäät jo molemmista olet automaattisesti mukana arvonnassa!

Aikaa osallistua on äitienpäivään eli 14.5 kello 21 asti! 

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

30 x 40 kuvasuurennoksen voitti Pauliina Kujanpää! 
Onnea Pauliina!!!

Ps. Samalla kun käyt tykkäämässä Studio Mitja Kortepuron facebook-sivusta  kannattaa osallistua myös hänen sivuillaan olevaan äitienpäivä arvontaan. Sieltä voit voittaa äiti-lapsi kuvauksen, vink vink ;) 

Ihanaa viikkoa <3 



sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Iloista Vappua ja huikea arvonta!


Heippahei ja iloista vappua kaikille lukijoille!


Nyt seuraa pika-arvonta vapun kunniaksi!!!

Kyseessä on kultaisen värinen Tiger of Sweden korttilompakko. 

Tätä mallia ei ole myytävänä kaupoissa tällä hetkellä. 


Kyseessä on harvinainen Limited Edition malli.

Äkkiä osallistumaan niin ehkä tämä ihanuus löytää tiensä juuri sinun luoksesi.


Arvontaan pääset osallistumaan tykkäämällä Limited Edition face-sivustani ja jättämällä puumerkin tämän postauksen kommenttiosioon :)

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
 LOMPAKON UUSI ONNELLINEN VOITTAJA ON 
MIRA PAJU!
Voittajalle laitettu sähköpostia ja korttilompakko lähtee matkaan tänään.

Onnea vielä <3









Arvonta päättyy huomenna 2.5.2017 kello 21, jonka jälkeen ilmoitan voittajan nimen. 

Tykkäämään pääset myös tästä linkistä ja muistathan jättää yhteystietosi jos kommentoit anonyyminä.

Me hipsitään nyt vapputorille, heippa <3 

<3